Dysleksia

Dysleksian määritelmän mukaan on kyse häiriöstä, joka ilmenee oppimisessa huolimatta perinteisestä opetuksesta, riittävästä älykkyydestä ja tarvittavista sosiokulttuurisista voimavaroista. Häiriö johtuu perustavanlaatuisista kognitiivisista puutteista ja on usein perinnöllisesti määräytynyt. (World Federation of Neurology, 1968)

Dysleksian kielellinen perusta näkyy lapsen kielellisissä prosesseissa. Perinnöllisyydellä on usein suuri vaikutus. Dysleksia on elinikäinen häiriö, mutta siitä kärsivä oppii usein strategioita, joiden avulla sen kanssa tulee toimeen. Aikuisiän dysleksia näkyy usein kirjoitusvirheinä, kun taas lukeminen voi olla täysin oireetonta.

• Fonologiset vaikeudet
• Nopeaan tiedonkäsittelyyn liittyvät vaikeudet (ei vain kielelliset)
• Vaikeudet perustoimintojen automatisoinnissa

Tyypillisiä esimerkkejä dysleksiaan liittyvistä luku- ja kirjoitusvirheistä

Käytännössä voi nähdä, että dyslektikon kielellisessä profiilissa on neljä tyypillistä kuoppaa. Me O&M Teamissä pidämme niille yhteisinä tekijöinä sensorisen muistin hitautta, kapeaa työmuistia ja nimeämisen hitautta, jotka aiheuttavat sen, että dekoodaukseen tarvittavat elementit näkyvät käytännössä kuoppina fonologisessa tietoisuudessa, nimeämisessä, lyhytaikaisessa kuulomuistissa ja fonologiassa.

• Kirjainten b-d; b-p; t-d; k-g; f-v sekoittaminen
• Pitkän ja lyhyen vokaalin sekoittaminen
• Lisäykset ja poisjättämiset
• Kirjainten järjestyksen muuttaminen
• Vaikeudet päätteiden ja pikkusanojen kanssa
• Ääntämisen vastainen kirjoittaminen vaikeaa
• Dekoodaus hidasta
• Lukeminen yksitoikkoista tai väkinäistä
• Rivien ja sanojen yli hyppääminen

Fonologinen tietoisuus

Fonologisella tietoisuudella tarkoitetaan kykyä irrottaa kielen sisältö ja muoto toisistaan. Se tarkoittaa sitä, että lapsi osaa kuunnella, kuinka sanat ovat rakentuneet, leikkiä sanoilla ja sisällöillä, keksiä itse riimejä ja leikitellä sanoilla. Fonologinen tietoisuus on kyky, joka kehittyy itsestään, kun lapsi saa kuulla kielileikkejä ja leikkiä itse kielellä. Monissa esikouluissa ja alkeisopetuksessa fonologista tietoisuutta käsitellään usein jäsennellysti mm. Bornholm-mllin mukaisesti.

Jos lapsen fonologinen tietoisuus sen sijaan ei kehity odotettua tahtia, lapsi voi tarvita ylimääräistä tukea ennen lukemaan ja kirjoittamaan oppimista.

Nimeäminen

Nimeäminen on monimutkainen prosessi. Sanojen merkitysrajat ja käyttöalueet ovat hyvin yksilöllisiä ja muuttuvia yhdellä ja samalla henkilöllä, ja sanojen suhteet ja hierarkiat kehittyvät jokaista uutta kielenkäyttötilannetta varten. Kyky löytää oikeat sanat on herkkä häiriöille - kaikki ovat varmasti huomanneet, että teemme helpommin vääriä sanavalintoja stressaavissa tilanteissa. Dyslektikoilla nopean nimeämisen on todettu olevan nopeudeltaan ja luonteeltaan erilaista. Myös automatismit (kuukaudet, viikonpäivät, aakkoset) ovat vaikeita. Käytäntö osoittaa lisäksi, että myös kuvien nimeäminen sellaisenaan on poikkeavaa - se on usein hitaampaa ja sisältää epätavallisia väärinnimityksiä.

Jos lapsella on nimeämisvaikeuksia, pyritään hänen kanssaan rakentamaan sisällöllisiä yhteyksiä ja hierarkkisia järjestelmiä ja häntä autetaan huomioimaan samanlaisuuksia ja erilaisuuksia, ominaisuuksia ja toimintoja. Lasta tuetaan löytämään menetelmiä, joiden avulla hän selviytyy tilanteista uudelleen muotoilemalla, kuvailemalla tai valitsemalla melkein samaa tarkoittavan sanan. Drilli-harjoitusten ei ole todettu auttavan.

Työmuisti

Lyhytaikainen kuulomuisti on luonteeltaan hyvin tarkka, mutta lyhytkestoinen. Esimerkiksi puhelinnumeron voi kirjoittaa muistiin heti, kun sen on kuullut, mutta sitä ei muista enää viiden minuutin päästä. Tekstiä käsiteltäessä kapea työmuisti aiheuttaa sitä enemmän ongelmia, mitä vähemmän automatisoituja dekoodaus, luetunymmärtämisprosessit tai kirjoitusvalmiudet ovat.

Jos lapsella on kapea työmuisti, häntä voidaan auttaa kehittämällä strategioita yksittäisten asioiden liittämiseksi suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Tämä auttaa lasta pitämään suurempia kokonaisuuksia muistissaan. Drilli-harjoittelu ei auta tässäkään tapauksessa.

Fonologia

Fonologia tarkoittaa lapsen äännejärjestelmää, eli sitä, kuinka lapsi on jäsennellyt erilaiset puheäänet suhteessa toisiinsa. Fonologia kehittyy ennen kouluikää, ja lapsen aloittaessa koulunkäynnin hänen puheensa on yleensä selkeää ja sananmuodot ovat pääosin kunnossa.

Jos lapsella on vielä vaikeuksia sananmuotojen kanssa, tai hänen puheensa on epäselvää, voidaan häntä auttaa puheterapialla tai erityisopetuksella tietyissä kouluissa. Ilman ohjausta lapsi saattaa arastella vanhempien puuttumista asiaan tai fonologian käsittelemistä ryhmätilanteissa.

Alla olevassa taulukossa on esitelty, miten erityisvaikeudet vaikuttavat lukemiseen ja kirjoittamiseen, sekä miten kapea työmuisti vielä vaikeuttaa prosessia