Matemaattiset valmiudet |
|
Matematiikan oppiminen on vahvasti kumulatiivista, mikä tarkoittaa sitä, että pienikin puute oppilaan oppimisen alkuvaiheessa voi aiheuttaa suuria ongelmia myöhemmin - ongelmat kasaantuvat. Matematiikka on oppiaine, joka vaatii monenlaisia taitoja samalla kertaa. Oppilaalla on esimerkiksi oltava hyvät lukujenymmärtämistaidot ja aikakäsitys. Hänellä on myös oltava hyvä työmuisti, hänen on osattava suunnitella sekä olla tarkkaavainen ja joustava. Toistuvat epäonnistumiset voivat vaikuttaa lapsen itseluottamukseen, mistä seuraa lisääntynyttä turhautumisen tunnetta. Matemaattisten vaikeuksien, aivan kuten muidenkin oppimisvaikeuksien taustalla voi olla eri syitä, mutta myös niitä voidaan hoitaa antamalla lapselle ylimääräistä tukea ja apua. Yksi tapa on käyttää apuna konkreettista materiaalia. Yksinkertaisten konkreettisten apuvälineiden avulla voidaan oppilasta auttaa pääsemään hyvään käsitteenmuodostukseen. Abstrakti matematiikka alkaa muotoutua, kun oppilas saa käsitellä konkreettisia apuvälineitä. Opettaja vie prosessia eteenpäin materiaalista abstraktiin symbolikieleen. Konkretisointi on erityisen tärkeää tuettaessa lapsen käsitteenmuodostusta alemmilla luokilla, mutta se toimii erinomaisesti oppimisen tukena koko kouluajan. |




