TOTAKU |
|
Toiminnanohjauksen ja tarkkaavaisuuden ryhmäkuntoutus (TOTAKU) on nimensä mukaisesti kuntoutusmuoto, joka on tarkoitettu esikoulu- ja kouluikäisille lapsille, joilla on tarkkaavaisuuden ja toiminnanohjauksen vaikeuksia. Ryhmässä harjoitellaan koululaiselle tärkeitä taitoja, kuten oman vuoron odottamista, ohjeiden kuuntelemista ja niiden mukaan toimimista sekä myös pettymyksen tai epäonnistumisen sietämistä. Ryhmä lapsen luonnollisena oppimisympäristönä antaa erinomaiset puitteet sosiaalisten taitojen harjoittelulle. Usein tarkkaavaisuuden ja toiminnanohjauksen vaikeuksiin liittyy myös erityisiä oppimisvaikeuksia, kuten kielellisiä vaikeuksia, ja ne huomioidaan ryhmäkuntoutuksessa. TOTAKU-ryhmäkuntoutus on strukturoitu kuntoutusmuoto. Ohjaajat ovat kokeneita ryhmien vetäjiä, psykologian ja neuropsykologian asiantuntijoita. Ryhmissä on kerrallaan 4-5 lasta ja 2 ohjaajaa. Ryhmäkuntoutukseen kuuluu olennaisena osana myös työskentely vanhempien ja koulujen kanssa. Ryhmä kokoontuu 90 minuuttia joka toinen viikko kiinteänä viikonpäivänä iltapäivänä 20 kertaa. |



