spacer.png, 0 kB

Mindfulnesskurssi

Tule etsimään keinoja mielekkäämpään elämään! 

Joskus huolet painavat mieltä jatkuvasti. Tuntuu, että ei jaksaisi enää murehtia. Paha olo ei hellitä. Kuormitus ei vähene, vaikka miten taistelisi vastaan. Innostuminen on entistä vaikeampaa, eikä pienintäkään päätöstä tahdo saada aikaan. Aivan kuin olisi unohtanut, miltä hyvä olo tuntuu.

Tarjoamme stressistä, ahdistuksesta tai masennuksesta kärsiville aikuisille ryhmäkuntoutusta, joka perustuu kognitiivisen viitekehyksen mukaiseen ajatteluun. Ryhmässä käytetään myös tietoisuustaitoharjoitteita, jotka helpottavat kuormittavan elämäntilanteen hallintaa.

Tarkastelemme yhdessä stressiä ylläpitäviä ajatuskuvioita ja elämää hankaloittavia toimintatapoja. Jaetaan toisten kanssa ahdistusta aiheuttaviin tilanteisiin liittyviä tuntemuksia ja tunteita. Mietitään yhdessä vaihtoehtoisia suhtautumistapoja ja pyritään löytämään uusia keinoja selviytyä arjen haastavista tilanteista.

Ryhmässä keskustellaan ryhmäläisille tärkeistä aiheista ja kokemuksista sekä toimintatavoista. Kehitetään ja opetellaan hahmottamaan asioita uudella tavalla sekä harjoitellaan käytännössä uusia keinoja toimia haastavissa tilanteissa. Keskei­senä työvälineenä ryhmässä käytetään tietoisen läsnäolon harjoitteita, joita ryhmäläiset saavat opetella myös itsenäisesti tapaamisten välillä.

 
spacer.png, 0 kB
spacer.png, 0 kB
  spacer.png, 0 kB